Dash 2018
Dash on Euroopan suurin design-hackathon -tapahtuma muotoilun osaajille. Tapahtumassa osallistujat keksivät ratkaisuja muotoilun erilaisiin haasteisiin 5-6 hengen ryhmissä. Vuonna 2018 tapahtumaan osallistui isoja, merkittäviä yrityksiä muun muassa Finavia ja EA-Games. Dash järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017.
Tapahtuma järjestettiin lokakuussa 2018 Kattilahallissa 12.-14.10.2018. Tapahtuman haasteisiin osallistui noin 300 osallistujaa ja viikonlopun aikana kävijämäärä noin 600 henkilöä, Suomesta ja ympäri Eurooppaa.
Dashin parissa teki kokonaisuudessaan töitä noin 50 ihmistä, josta Venue-tiimi oli seitsenhenkinen. Me Venue-tiimemme kanssa teimme tilasuunnittelun tapahtumaan. Saimme inspiraatio tilaan suomalaisesta luonnosta ja kesästä. Tilassa ryhmät olivat jakautuneet työskentelemään mökkikylään, jossa jokaisella ryhmällä oli intiimi työskentelytila. Venue-tiimiläiset keräsivät tilan toteutukseen sponsoreita ja yhteistyökumppaneita. Itse pääsin tekemään yhteistyötä esimerkiksi Framery Oy:n kanssa.
Dash 2019 järjestetään syksyllä Wanhassa Satamassa. Toimin seuraavassa Dashissa Venue-tiimin toisena vetäjänä.
Kuvat: Helmi Korhonen